Akademiska Sångföreningen

The Academic Male Voice Choir of Helsinki

Grundad 1838. Ständigt en föregångare.

Kuva: Ville Huuri

Elisa Huovinen on Akademiska Sångföreningenin Uusi johtaja

Akademiska Sångföreningen on valinnut uudeksi taiteelliseksi johtajakseen Elisa Huovisen. Kuoro haki uutta johtajaa Kari Turusen siirtyessä Kanadaan Vancouver Chamber Choirin taiteelliseksi johtajaksi.

Alun perin Turusta kotoisin oleva Huovinen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian musiikin johtamisen aineryhmästä erinomaisin arvosanoin keväällä 2016. Vuonna 2018 hän voitti kansainvälisen Gheorghe Dima -kuoronjohtokilpailun Romaniassa sekä Suomalaisen kuoronjohtajakilpailun. Huovinen toimii tällä hetkellä Turun yliopiston kuoron, Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien sekä Suomen Nuorisokuoron taiteellisena johtajana. Lisäksi hän on työskennellyt mm. Tampere Cappellan, EMO Ensemblen, Somnium Ensemblen, Transilvanian filharmonisen kuoron, Viron filharmonisen kamarikuoron sekä Viron kansallisen mieskuoron kanssa. Huovinen toimii myös Suomen kuoronjohtajayhdistyksen puheenjohtajana.

Kuoronjohtajana Huovinen kuvailee itseään energiseksi ja kokeilunhaluiseksi. "Keskityn jo harjoitusvaiheessa selkeään johtamistekniikkaan ja sanattomaan kommunikointiin kuoron kanssa. Haluan pitää yllä korkeaa musiikillista tasoa sekä innostavaa ja positiivista ilmapiiriä, johon liittyy myös laulajien toiveiden ja ajatusten kuunteleminen. Kuorolaisten mielentilan tunnistaminen on itselleni tärkeää", Huovinen kertoo.

Työssään Huovinen on erityisen omistautunut laulun puhtauteen ja kuoron yhteissoinnin kehittämiseen. Hän esittää mielellään monipuolisesti eri aikakausia ja tyylilajeja edustavaa musiikkia. “Olen innokas uuden musiikin tilaaja ja esittäjä. Lisäksi erityisen lähellä sydäntäni ovat J. S. Bachin teokset, 1800- ja 1900-lukujen eurooppalaissäveltäjien musiikki sekä viime vuosikymmenten pohjoismainen, baltialainen ja amerikkalainen kuoromusiikki".

Uutta pestiään Akademiska Sångföreningenin taiteellisena johtajana Huovinen kommentoi seuraavasti: “Akademen on Suomen kuorokentässä merkittävä mieskuoro, jolla on pitkät perinteet, kaunis sointi ja avoin, positiivinen ilmapiiri. Musiikkia lähestytään modernilla otteella ja sitä tehdään kunnianhimoisesti unohtamatta kuitenkaan hauskanpitoa. Kuoro tuntui myös sikäli uudenlaiselta haasteelta, että aikaisemmin olen keskittynyt enimmäkseen sekakuorojen kanssa työskentelyyn”.

Tulevaisuuden näkymät ovat Huovisen mielestä hyvät. “Tulevaisuus Akademenin kanssa on tietysti kovin jännittävä: uuden kuoron kanssa on aina paljon opittavaa. Odotan kovasti, että pääsen tutustumaan kuoroon ja sen käytänteisiin paremmin. Lähden myös innoissani suunnittelemaan ohjelmistoja ja hyvillä mielin tekemään yhteistyötä kuoron hallinnon kanssa!”

Myös Akademiska Sångföreningenin puheenjohtaja Arthur Lindstedt näkee kuoron tulevaisuuden kirkkaana. "On ollut äärimmäisen mielenkiintoista seurata hakuprosessia, ja olemme saaneet tavata useita todella taitavia kuoronjohtajia. Lopulta tunnelma ja yhteissävel kuoron kanssa kuitenkin ratkaisivat valintamme. Odotamme innolla ensimmäisiä harjoituksia ja Akademenin uutta aikakautta Elisan johdolla!"

Elisa Huovinen nimitettiin Akademiska Sångföreningenin taiteelliseksi johtajaksi heti, mutta varsinaisen kuoronjohtotyön hän aloittaa 1.1.2020.

Median kysymyksiin vastaa puheenjohtaja Arthur Lindstedt, sähköpostitse osoitteesta ordforande@akademen.com ja puhelimitse numerosta +358‐400‐152174.

© Akademiska Sångföreningen rf 2019
Driven med Squarespace